Maksu mikä maksu

Ostin jokin aika sitten pesukoneen, käyttöluotolla. Kysyin, onko menossa korotonta kampanjaa, ei ollut. Parin viikon päästä jo olikin, saman kauppaketjun mainoksissa.

Maksoin mielestäni kaksi viikkoa sitten pesukoneen loppuerän kerralla pois. Siis kaksi viikkoa sitten! Nyt tuli postista lasku, jossa oli loppusuorituksen jälkeen vielä reilut 15 euroa maksettavaa. Korko oli siis ehtinyt kasvaa edellisen laskun ja maksamisen välisenä aikana... Korko? Tarkempi laskun tutkiminen osoitti, että korkoa oli kertynyt vain 78 centtiä. Tilinhoitokuluja oli 5 euroa.
10 euron maksuerään siis 5 euroa tilinhoitokuluja!

Yrittäjänä olen usein lyönyt päätäni seinään, kun asiakkaat valittavat puolta pienemmästä laskutuslisästä, vaikka se on moninkertaisesti suuremmassa laskussa. Mitä minä teen? Maksan kiltisti. Omani ja muiden laskutuslisät.

Basse Paimenkoira(ko)

Olen tullut siihen tulokseen, että koirat eivät ole sitä, miltä näyttävät. Niiden sisällä asuu toinen koira - ellei jopa kolmas - joka tulee esiin, kun tilanne on toinen.

Basse on laumassa alimmalla rappusella. (Voin mennä jo tässä vikaan. Ehkä kyse on vain taipuisammasta luonteesta, ei asemasta.)

Mutta: kun Bassella on mieluinen herkku, Artulla ei ole mitään asiaa lähelle.

Basse kulkee lenkeillämme takimmaisena, Arttu edellä.

Mutta: jos mukanamme on lenkkikaveri, Basse pyrkii vähintään hänen rinnalleen. Lenkkikaverit eivät siis voi kulkea edellä, jos talutan Bassea; seurauksena on hirveä kiskominen.

Mutta, mutta: viikonloppuna tapasimme opiskelukaverini ja pikaisesti hänen tyttärensäkin. Kun saatoin matkalaiset junalle, Basse oli kuin sadan kilon jyrä, joka vyöryi eteenpäin henkensä kaupalla. Koska tyttö käveli laiturilla kaukana edellä! En tiedä, voiko Basse edes muistaa kaksi vuotta sitten tapaamansa tytön, joka oli kasvanut mittaakin toisen mokoman...

Ennen Bassella oli huoli siitä, että porukka pysyy koossa. Se vilkuili aina viimeksi tulevaa, jäi portaissa odottamaankin :) Mutta nyt, matkanjohtaja haluaa vahtia, ettei kukaan painele liian lujaa edellä. Joskus erittäin rasittavaa, koska Basse ottaa tehtävänsä kirjaimellisesti, eikä anna anteeksi pienintäkään etuilua. Ja tämä pätee näemmä isommassakin porukassa. Toivottavasti Basse ei ala kuvitella, että kaikki kadulla kulkevat ovat samaa porukkaa...


Haukunestolaite on toiminut hyvin. Pari kertaa olen ollut ihan vekottimen vieressä, kun koirat ovat aloittaneet haukun; käytävässä on soitettu jonkun muun ovikelloa (tämä aiheuttaa joka kerta raivoisan reaktion, onhan ääni sama kuin omassa ovikellossa, vaikka paljon vaimeampi) tai naapuri on painanut ovensa kiinni tavallista äänekkäämmin (ääni on silloinkin tasoltaan kuiskauksen luokkaa...). Haukkuminen alkoi kuten tavallisesti, mutta katkesi puolentoista haukahduksen jälkeen. Hetken hiljaisuutta seurasi Bassen harmistunut marmatus ;) mutta pääasia, että meteli loppui. Haukkuvekottimessa paloi hetken punainen valo, joka ilmaisi, että koirakorvia vihlova ääni on totta, vaikka minä en sitä kuule.

Retkipäivä

Joskus huono käytös tulee palkittua. AB on saanut nyt kolmena päivänä paljon vaihtelevaa ulkoilua ehkäisemään ikävöintihaukkumista. M&M:stä ostettiin haukunestolaite, mutta sen toimivuudesta ei ole vielä kokemusta.

Arttu päivysti hyönteisiä, eikä piitannut

kamerasta, emännästä eikä vesikupista.

Basselle maistui pieni pussillinen raksuja, jotka

jäi aamulla syömättä. Vettä kului puoli pullollista :)

Arthur ja hänen ylhäinen katseensa yli nurmikon.

Toiseenkin suuntaan piti tarkkailla, 

mutta eivät nuo laivatkaan kiinnostaneet.

Vähän matkan päässä pelattiin mölkkyä.

Basse piti onneksi emännälle seuraa :)

Kotimatkalla metrossa Arttu sai kehuja :)

Raitiovaunusta pois hypätessä kävi hassusti, 

Arttu kompastui ja putosi oikean lavan päälle maahan.

Miksi, miksi en nostanut sitä alas, kuten ennenkin...

...

Nyt kotona nukkuu kaksi väsynyttä koiraa, 

emäntä paikkaa työpäiväänsä myöhään yöhön...

Lämmin ei luita riko ;)

Artun peittoihin kääriytyminen on näissäkin kuvissa aito tilanne.

Emäntä petasi Artulle peiton (vihreä), ja levitti koirien nukkumapaikalle vielä yhteisen viltin (musta). Arttu kaivautui molempien alle nukkumaan :).

Tuuletus toimii joka tilanteessa ;))

Seuraavana iltana rento koira nukkui poikittain.

Tämä veijariko ulvoo pitkin päivää...

Meillä ulvotaan - kuorossa

Sain tänään ystävällisen huomautuksen koirien haukkumisesta/ulvonnasta pitkin päivää, kaiken sen ajan kun olen töissä...

Järkytys, pettymys, lievä epätoivokin nostaa päätään. Nyt kesällä teen vähän aikaa myös etäpäiviä kotona, mutta syksyllä se autuus loppuu. Ystävällisen huomautuksen jälkeen tulee varmasti erisävyinen, jos en saa koiria pysymään hiljaa.

Olen lukenut koirien eroahdistuksesta lähes kaiken. Oikeanlainen kurikin vaikuttaa siihen, onko koira levollinen omistajan poissa ollessa. Olen alkuvuosien tiukkapipoisuuden jälkeen yrittänyt ottaa koirien kanssa hiukan rennommin. Minusta nekin ovat rentoutuneempia, kun en ole nipottanut enää joka asiasta.

Nyt sitten aloitin taas kurinalaisemman lenkityksen, kiinnitän entistä enemmän huomiota siihen, että ruokaa odotetaan kauniisti istuen, samoin talutushihnan irroituksen jälkeen istutaan ja katsotaan silmiin, kunnes lupa heltiää lähteä vilistämään huoneessa.

Kovin tiukkaan ja järjestelmälliseen kuriin en voi (jaksa) lähteä, aikani ei riitä kovin aktiiviseen harrastamiseen koirien kanssa ja lenkit eivät tule olemaan kovin paljon pidempiä kuin nyt. Onko meillä mitään toivoa? Onko joku muu taistellut saman asian kanssa ja mistä löytyi apu? Olen kiitollinen jokaisesta kommentista, jos löytyy vähänkin neuvoja tai kokemuksia tai muuten vain ajatuksia aiheesta.

EDIT: onko tässä nyt se eroahdistuksen suurin syy:
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/234647-liian-vapaa-kasvatus-sairastuttaa-koiran

Mutta kun en jaksaisi ajatella koko ajan, kun olen koirien kanssa kotona, hellinkö niitä liikaa, tuliko nyt pidettyä kiinni kaikista annetuista säännöistä jne. Kun menen siihen tiukempaan kuriin, koirat eivät ole rentoja, vaan tuijottelevat minua, kuin kaikkeen lupaa kysyen. En taida olla oikea omistaja koirille, nyt stressaa oikein olan takaa.

Iloa ja kaipauksia

Monet reissut koirien kanssa tehneenä olen tänä viikonloppuna ollut positiivisesti ilahtunut matkakumppaneistani. Lukuun ottamatta ovikellon aiheuttamaa kuorokarjuntaa koirat ovat olleet mallikelpoisia kyläilijöitä. Ei enää tuntikausien tuijotusta, ei ovella notkumista tyyliin "mennään jo kotiin" eikä ärsyttävää nirsoilua ruuasta.

Terapiakoiriksi A&B eivät nyt ihan sananmukaisesti venyneet. Kyllä ne rauhoittuivat makoilemaan koiramaisesti lattialla, kun vierailimme läheisen ihmisen luona. Mutta hoitajan tulo huoneeseen aiheutti taas yli äänivallin menevän haukkumisen. Huoneen asukas ei ymmärrettävästi pitänyt tilanteesta. Hänen päivänsä oli tänään muutenkin kehnompi, syvällä omissa maailmoissaan. Vain hetkeksi kasvot kirkastuivat kuin aurinko olisi tullut pilven takaa ja pyyhkinyt varjot pois mielestä, tumman usvan muistin tieltä, kun hän yhtäkkiä tunnisti minut ja sanoi tuttavallisesti silmät tuikkien, kuten monesti ennenkin: "Hei!" Tuiki tavallisia asioita kaipaa sanomattomasti sitten, kun niitä ei enää ole. Niihin tarrautuu kuin aarteeseen. Pieni sana ja hymy palauttivat sekunneiksi entisen, joka kuitenkin on katoamassa, lopullisesti.

Helteinen heinäkuu...

Pahvilaatikot ovat vastustamattomia koirille. Niiden rapistelu keskellä yötä aiheuttaa sen, että paikalle saapuu unisia koiria, kuka mitenkin vällyjensä kanssa...

Huomautettakoon, että meillä oli tänäänkin sisällä 26,5 astetta lämmintä. 

Ehkä se on mäyräkoiralle liian vähän.

Arttu vaati fleece-peittonsa jo heinäkuussa palautettavaksi petille.

Kun taitan peiton toisen pään petin alle,

Arttu kaivautuu joka ilta peiton alle nukkumaan.

Odotimme herkkuja, mutta tuo nainen vaan kuvaa - keskellä yötä.

Hoh-hoijaa, jos parvekkeen ovi ei olisi auki,

emäntä ei varmaan nukkuisi koskaan.

Arttu palelee ja kulkee viltti hartioilla ;)