Ensimmäinen auringonnousu

Ensimmäiseen aamuun heräsimme uudessa kodissa eilen, kun aamuaurinko paahtoi täysillä jo kuudelta ikkunoista ja parvekkeen ovesta sisälle. Ihmettelin, kun yhdeksään mennessä lämpö oli noussut jo sietämättömäksi, olemmeko muuttaneet vahingossa Afrikkaan vai onko joku laittanut lämmityksen päälle! Lopulta ymmärsin sulkea ovet ja ikkunat ja luottaa alkovin seinässä olevaan pieneen laatikkoon, jonka on tarkoitus kai huolehtia ilmastoinnista.

Tähän väliin on pakko kuitenkin sanoa, että edellinen koti oli koko päivän varjossa, eikä iltapäiväaurinkokaan porottanut kunnolla sisälle, vaikka takapiha olikin aurinkoinen ja kuuma. Ilmalämpöpumpulla sai lisää viileyttä, jos helle jatkui useamman päivän. Mutta kaikkea ei koskaan saa kerralla, nyt eletään lämpimässä ja mennään ulos vilvoittelemaan, mereen kahlaamaan.

Vaikka sisällä oli kuuma kuin saunassa, Arttu meni parvekkeen lasiovesta paistavaan auringonläiskään kyljelleen makaamaan. Siinä se retkotti lattialla ja urahteli välillä. Eikö se tajunnut, mistä kuumuus johtuu, vai oliko kuumuus nautinto, ota näistä selvää!

Eilen aamulla koitti  myös se sydäntä särkevä hetki, kun jouduin lähettämään koirat aivan uuteen hoitopaikkaan viikoksi. Pieni pakettiauto tuli hakemaan AB-pojat. Artun rentous loppui siihen, kun ovesta astui vieras mies. Hetkessä unohtui kuumuus, mäyräkoira oli täynnä uhoa ja puolustautumishalua. Ehti kuulemma näykkäistä tätäkin miestä kädestä, ennen kuin sain otteen kaulapannasta...

Mutta ammattilaiset osaavat asiansa ja kohta molemmat koirat olivat siliteltävänä ja kieppuivat kuin väkkärät uuden hoitajansa ympärillä. Rauhoittava näky minun sekavalle mielentilalleni, mutta syyllisyys paistoi varmaan silti kauas, koska mies kysyi, olenko yhä epäileväinen :/

Ruokailu- ja hoitorutiineista sovittiin, koirat pakattiin autoon, jonne Basse kaikeksi onneksi hyppäsi itse Artun perässä. Nostaminenhan ei tule kysymykseen ainakaan noin jännittävissä tilanteissa.

Minä lähdin tallustelemaan metroasemalle puutarhakengissä =D Hikinen urakka, vaikka yritin valita  varjoisemman puolen kadusta. Ensi viikolla onneksi jo fillaroin aamuisin asemalle, kun koirat ensin kävelyttävät minua aamulla, tuskin edes herättyäni vielä...

Kengistä puheen ollen, toimistossani olivat vähän aikaa sitten ostamani ballerinat. Mutta työpäivän jälkeen tajusin, että niissä taas asemalta kotiin käveleminen olisi mahdotonta. Ja ne puutarhakengät halusin jättää kaapin pohjalle, sen verran pitkiä katseita ne keräsivät... Niinpä suunnistin tavarataloon ja ostin aivan ihanat nupukkinahkaiset Imac-sandaalikengät, joissa oli tuotelapun mukaan hengittävää, taipuisaa ja antibakteerista kerrosta. Ja ennen kaikkea iskunvaimennus minun hankalille jaloilleni. Onneksi unohdin ne vanhat lenkkikengät kotiin...

Eilinenkin päivä kääntyi voitoksi, kun sen jaksoi loppuun asti tallustella. Tänään oli töissä uusia haasteita, mielipuuhaani kirjoittamista ja lisää tutustumista uusiin asioihin. Odotan innolla taas huomista.

Nautinnollista päivänpaistetta edelleen, pieniä ukkoskuuroja pelästymättä!