tiistai 4. kesäkuuta 2013

Ensimmäinen auringonnousu

Ensimmäiseen aamuun heräsimme uudessa kodissa eilen, kun aamuaurinko paahtoi täysillä jo kuudelta ikkunoista ja parvekkeen ovesta sisälle. Ihmettelin, kun yhdeksään mennessä lämpö oli noussut jo sietämättömäksi, olemmeko muuttaneet vahingossa Afrikkaan vai onko joku laittanut lämmityksen päälle! Lopulta ymmärsin sulkea ovet ja ikkunat ja luottaa alkovin seinässä olevaan pieneen laatikkoon, jonka on tarkoitus kai huolehtia ilmastoinnista.

Tähän väliin on pakko kuitenkin sanoa, että edellinen koti oli koko päivän varjossa, eikä iltapäiväaurinkokaan porottanut kunnolla sisälle, vaikka takapiha olikin aurinkoinen ja kuuma. Ilmalämpöpumpulla sai lisää viileyttä, jos helle jatkui useamman päivän. Mutta kaikkea ei koskaan saa kerralla, nyt eletään lämpimässä ja mennään ulos vilvoittelemaan, mereen kahlaamaan.

Vaikka sisällä oli kuuma kuin saunassa, Arttu meni parvekkeen lasiovesta paistavaan auringonläiskään kyljelleen makaamaan. Siinä se retkotti lattialla ja urahteli välillä. Eikö se tajunnut, mistä kuumuus johtuu, vai oliko kuumuus nautinto, ota näistä selvää!

Eilen aamulla koitti  myös se sydäntä särkevä hetki, kun jouduin lähettämään koirat aivan uuteen hoitopaikkaan viikoksi. Pieni pakettiauto tuli hakemaan AB-pojat. Artun rentous loppui siihen, kun ovesta astui vieras mies. Hetkessä unohtui kuumuus, mäyräkoira oli täynnä uhoa ja puolustautumishalua. Ehti kuulemma näykkäistä tätäkin miestä kädestä, ennen kuin sain otteen kaulapannasta...

Mutta ammattilaiset osaavat asiansa ja kohta molemmat koirat olivat siliteltävänä ja kieppuivat kuin väkkärät uuden hoitajansa ympärillä. Rauhoittava näky minun sekavalle mielentilalleni, mutta syyllisyys paistoi varmaan silti kauas, koska mies kysyi, olenko yhä epäileväinen :/

Ruokailu- ja hoitorutiineista sovittiin, koirat pakattiin autoon, jonne Basse kaikeksi onneksi hyppäsi itse Artun perässä. Nostaminenhan ei tule kysymykseen ainakaan noin jännittävissä tilanteissa.

Minä lähdin tallustelemaan metroasemalle puutarhakengissä =D Hikinen urakka, vaikka yritin valita  varjoisemman puolen kadusta. Ensi viikolla onneksi jo fillaroin aamuisin asemalle, kun koirat ensin kävelyttävät minua aamulla, tuskin edes herättyäni vielä...

Kengistä puheen ollen, toimistossani olivat vähän aikaa sitten ostamani ballerinat. Mutta työpäivän jälkeen tajusin, että niissä taas asemalta kotiin käveleminen olisi mahdotonta. Ja ne puutarhakengät halusin jättää kaapin pohjalle, sen verran pitkiä katseita ne keräsivät... Niinpä suunnistin tavarataloon ja ostin aivan ihanat nupukkinahkaiset Imac-sandaalikengät, joissa oli tuotelapun mukaan hengittävää, taipuisaa ja antibakteerista kerrosta. Ja ennen kaikkea iskunvaimennus minun hankalille jaloilleni. Onneksi unohdin ne vanhat lenkkikengät kotiin...

Eilinenkin päivä kääntyi voitoksi, kun sen jaksoi loppuun asti tallustella. Tänään oli töissä uusia haasteita, mielipuuhaani kirjoittamista ja lisää tutustumista uusiin asioihin. Odotan innolla taas huomista.

Nautinnollista päivänpaistetta edelleen, pieniä ukkoskuuroja pelästymättä!

8 kommenttia:

  1. Onnea uutukaiseen kotiin ja hyviä nuuskuttelureittejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nuuskutellaan ja loiskutellaan matalassa vedessä, kun taas ollaan koossa.

      Poista
  2. Eivätköhän ne AB selviä. Mäyräkoirat ovat sitkeistä sitkeimpiä otukisa, joten veikkaan, että kun saat kaksikon kotiin viikon päästä, niin ne ovat ihan ok.

    Ai niin: työssäkäyvällä naisellahan pitää olla kymmeniä pareja kenkiä. Kaksikymmentä paria on sellainen minimi. Ai miten niin kenkäfriikki? Nykyisin tulen toimeen paljon pienemmällä määrällä ja kaikki vanhat kengät olen antanut/myynyt kirpparilla, kun on tuo numero kasvanut painon myötä:) Terveisii M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat selviää, mutta kun olen nähnyt miten ne kumpikin stressaavat omalla tavallaan, huoli kaihertaa silti vähän. Arttu on kovakasvo, kaikkien kaveri, mutta joka kerta hoidossa ollessaan lakannut jossain vaiheessa syömästä. Samoin se teki ennen Bassen meille tuloa aina, kun olin liian paljon pitkiä päiviä poissa. Artun tapa reagoida yksin oloon ja eroon. Vatsa oli myös silloin ennen Bassea aika usein löysällä. Eipä ole enää :)

      Juu, kenkiä pitää olla, mutta ne puutarhasandaalit oli pohjanoteeraus =D No, kiireessä sattuu ja olisikin tylsää, jos ei koskaan mitään sattuisi.
      Olen huomannut saman: jalat kasvaa koko iän...

      Poista
    2. Sitten kun kenkiä on paljon (eikä ihan järjestyksessä), niin käy niin kuin minulle kerran. Lähdin töihin niin, että minulla oli jaloissa eripariset kengät. Mustia tosin molemmat, mutta toisessa kiilapohja ja toisessa korko. No suurinpiirtein samankorkuisa. Arvaa huomasinko vasta töissä:) :)

      Poista
    3. Apua :) Sitä suuremmalla syyllä säilytän töissä aina yhtä kenkäparia, koska mitä tahansa voi sattua.

      Poista
  3. Onnea uuteen kotiin! Kyllä pojat varmasti hoitapaikassa pärjää, reippaita ovat. Tiedän kyllä tunteen; minulla kauhaisee sydänalasta isosti silloinkin, kun jätämme tytöt tuttuun hoitopaikkaan. Puhumattakaan siitä yhdestä koirahotelli-kerrasta, huh. Itku melkein tuli silmään. Mutta hyvinhän sekin reissu lopulta meni vaikka Typy ei oikein tykännytkään hotellielämästä.

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Poikien olikin nyt pakko pärjätä aiottua kauemmin. Sain nimittäin kamalan flunssan kaiken keskellä. Ehkä jo huomenna kotiutan AB:n tänne laatikoiden keskelle.

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)