Mielenosoituksia

Olen viettänyt melko tiiviisti kuusi viikkoa kotona koirapojan toipumista toivoen. Pikaiset kauppatavaroiden noudot ja peräti yksi vartin lenkki ilman koiraa – tuntui muuten oudolta ja syylliseltäkin – ja pari pistäytymistä ulko-ovelle ystävien joulumuistamisia varten ovat olleet ainoat hetket omaa aikaa. Tänään olin reilun tunnin verran asioilla, kun luvattu kireä pakkanen edellytti vähän toimenpiteitä auton suhteen. Nokkapelti ei suostu enää aukeamaan, jos ei toinen vedä vivusta ja toinen nosta peltiä, joten edes pissapojan täyttäminen ei onnistunut omatoimisesti :/ Siispä nokka suosikkihuoltamolle, ja reissulla vaihtui myös palanut ajovalon polttimo.

Kotiin palatessani koirapoika esitti häkissään mielenosoituksellisen ja mielenkiintoisen serenadin. Aika oli kuvasta päätellen tullut pitkäksi heti, kun ulko-ovi painui kiinni. Jossakin päin taloa porattiin seinää, ehkä se oli hämmentänyt. Enemmän kyllä uskon toipumisen tekevän tehtävänsä, ja siitä näkökulmasta yksi hajalle purtu jumppamatto on sivuseikka. Jos se on merkki paremmasta voinnista, antaa mennä vaan! Häkin asukas näytti todella pitkästä aikaa taas uhmakkaalta mäyräkoiralta, ja nappasi hampaillaan kiinni matosta malliksi, miten askartelu oli sujunut. Eipä käynyt mielessäkään torua.

Lisää uhmaa oli havaittavissa katseessa, kun laitoin ikuisuusprojektin, lopultakin valmistuneen neuleen näytille. Viimeisiä kerroksia neuloessani kävi kyllä mielessä, löytyykö puvulle vielä käyttäjää. Aika näyttää. Tänään kaikki on paremmin kuin kuuteen edelliseen viikkoon. Artun vointi on vaihdellut jo niin monta kertaa, että on pakko olla vain varovaisen toiveikas. Mutta samalla tosi onnellinen näistä parista hyvästä päivästä. Jospa niitä tulisi lisää. Monta.

Yksiö ja silmukkamerkkejä

Minulle hommattiin tällainen yksiö, että maltan rauhoittua silloin, kun ihminen ei ehdi katsoa perääni. Eikä tarvitse viettää aikaa nukkumakopassa yötä päivää. Tässä yksiössä mahtuu kääntymään ja ottamaan muutaman askeleen. Ja tyhjentämään namipalloa turvallisesti, kun se ei lähde vierimään liukkaalle lattialle. Ihan hyvä kämppä, näkyvyyskin joka suuntaan.

Vanhenemisessa on puolensa. Ihminen on arvellut jo pidempään, että meikäpojan kuulo on heikentynyt. Uutena vuotena siitä oli pelkästään hyötyä. Ihminen stressasi etukäteen, miten saa minut pidettyä aloillani selkäni kanssa, kun en saa hyppiä enkä heilua vielä pitkään aikaan. Helppo juttu: täällä pauhasi radio, telkkari, pyykkikone ja astianpesukone :D ei kyllä kuulunut raketeista kuin suurimmat jysärit. Hyvin nukutti häkissä koko rakettishown ajan. Ihminen oli kyllä ihan loppu noiden pauhaavien kodinkoneiden takia...

Vuosi päätettiin vielä viimeisenä päivänä ell-reissulla. Jotkut ihmeen rauhaset alkoi vaivata. Säästämme teidät tarkemmalta kuvaukselta, mutta onneksi eläinlääkärillä oli maski eikä hän ollut ihan suoraan linjalla... ei ihme, että oli muutamana päivänä hankala olo. Aluksi istahtelin koko ajan kummallisiin paikkoihin. Ihminen sai melkein sydärin ja luuli, että nyt selkä ja jalat petti kokonaan. Onneksi kyseessä oli vaihteeksi helposti hoidettava juttu.

Eläinlääkärireissu oli kyllä hyvä päätös vuodelle. Ihmisen mielenrauha saatiin vihdoin (lähes) palautettua, kun lääkäri sanoi, että toipuminen on hyvin edennyt. Takajalkojen asentorefleksitkin toimivat jo hyvin. Voin kuulemma elää ihan koiran elämää, vaikka en hurjaa vauhtia enää laukkaisikaan. Onhan sitä tullut laukattua, pääasia että pääsee vielä omin koivin kulkemaan. Laiskempaa jalkaa voidaan alkaa vahvistaa, kunhan selkä on paremmassa kunnossa. Toipuminen jatkuu vielä muutenkin pitkään.

Onneksi talouden ihminen oli tänä vuonna ajoissa jouluvalmistelujen kanssa. Itsekin oikein ihmetteli, miten jo marraskuussa oli kaikki pienet joulumuistamiset valmiina. Kaikella on tarkoituksensa, joulukuussa ei sen voimat ja kapasiteetti olisikaan riittäneet muuhun kuin meikämäykyn hoitamiseen. Tässä kuva, jossa vähän vielä vaiheessa olevia silmukkamerkkejä. Ihminen sai elvyttää pitkään tauolla ollutta korujen väkertämistä, kun neulomista harrastava ystävä pyysi tekemään silmukkamerkkejä. Niitä paketoitiin hänelle lopulta niin paljon, että riittää useampaankin keskeneräiseen neuleeseen. Käsitöiden ja askartelujen tekijät ovat tunnetusti kohtuuttomia, kun tekemisen innostus iskee :)

Lumi meni, mäyräkoira säilyi

 

Lumi tuli ja meni. Toinenkin lumi tuli, ja tuolla se nyt liottaa varpaitaan vetisessä maassa, kuten mekin. 

Viime viikkoina ollaan opittu se, että mitään ei kannata odottaa. Ei ainakaan sitä parempaa huomista, koska kaikki hyvä ja mukava on tehtävä just ja nyt. Muuten voi käydä niin, että selkä napsahtaa, eikä hetkeen (lue: pitkään aikaan) voi tehdä yhtään mitään muuta kuin yrittää hengitellä ja olla olemassa, kunnes kipu hellittää ja jalat taas kantaa kunnolla.

Se pelätty välilevynpullistuma iski vaisumman viikonlopun jälkeen toissa viikon maanantaina. Lääkärin opioidipiikki ei pahemmin asiaa auttanut. Kävimme seuraavana päivänä neurologilla, ja pääsin magneettikuviin. Siellä se vihollinen paljastui, rintarangan rajalta. Palattiin kotiin koppihoitoon. Vaikka ei minua tarvinnut kahteen viikkoon kopittaa, kun en halunnut liikkua kuin muutaman askeleen. Aluksi takajalat tahtoi jäädä kokonaan kyydistä. Ihmishissi toimii lääkärin ohjeen mukaan ulos asioille ja takaisin sisälle, vähintään 2–3 viikkoa.

Meikäpojalla on hyvä ihmishissi-kotisairaanhoitaja. Vai mitä tuumitte siitä, kun ensin se oli vähällä tainnuttaa minut lääkkeillä ja soitti sitten paniikissa keskellä yötä ainakin kahdelle eri eläinlääkärille ennen kuin uskalsi mennä nukkumaan. Ehkä autoin asiaa, kun nostin pääni ja pyöräytin silmää. En ollutkaan ihan koomassa.

Ainut hyvä puoli asiassa on se, että tämä vaiva iski sen verran ajoissa, että saadaan tuo henkilökohtainen hoitaja taas paniikkimoodista järkevien kirjoihin jouluksi. Tämähän meiltä käy jo rutiinilla: kaksi vuotta sitten paukahti silmä, nyt selkä, juuri joulun alla. 

Ei haluttu tulla pahimpina hetkinä pilaamaan muiden joulunodotusta. Eikä kirjuri kyennyt näppäilemäänkään. Nyt joka päivä on parempi edellistä. Kivut on hallinnassa, jalatkin alkaa toimia pikku hiljaa paremmin. Voin arvata, että fyssarin ovi käy tiuhaan, kun saadaan lääkäriltä lupa aloittaa. Nyt pitää pullistuman parantua ja selän rauhoittua kunnolla.

Pitäkää selkänikamistanne huolta, kamut. Yksikään loikka sohvalta tai takitta kylmässä tehty lenkki ei ole tämän kaiken arvoista. Vaiva tulee, kenelle on tullakseen, mutta jos selkä vähänkin oireilee, varottehan niitä loikkauksia alas ja kylmää, joka jumittaa.

Lunta odotellessa

Lunta ei ole näkynyt vielä meillä päin, mutta ilma on välillä kolea. Ihmisellä on pari hupparia päällekkäin ulkoillessa, kun ei kuulemma vielä voi antaa periksi ja kaivaa talvitakkia esille. Minulle laitettiin jonkinlainen softshell-liivi lenkillä suojaamaan selkää kylmältä ja märältä. Aavistan, että tiedossa on taas paksumpiinkin loimiin pynttäytymistä. Vastahan oli kevät, ja vietiin meikäläisen vaatekassi varastoon. Aina se talvi yllättää, tavalla tai toisella.

Erinomaisen mukavaa alkanutta viikkoa kaikille. Täältä peiton alta on hyvä tarkkailla tilannetta. Jos tulee lunta, lenkki menee kiitämällä, mutta jos meille ei riitä kuin vettä ja räntää, pysyn sisällä. Suurin piirtein kevääseen asti.

 

Voitto tuli!

Hajamielisen ihmisen kannattaa osallistua arpajaisiin ja kilpailuihin. Yllätys tulee aina tuplana: ensin se ilo, kun kuulee voittaneensa, ja sitten uudelleen, kun palkinto saapuu postissa :D 

Totta puhuen, Arttu voitti, joten voihan olla, että se on odottanut joka päivä postia korva tarkkana. Ainakin se on viime aikoina lakannut haukkumasta postinakantajalle, joka rämäyttää postiluukkua ihan reippaasti aina, kun pudottelee laskuja sun muita, mitä ei varsinaisesti odoteta tulevaksi.

Osallistuimme Lucyn, Ronin ja heidän emäntänsä blogissa keskusteluun kesäkukista, voitimme veikkauksen, ja nyt meille tuli tosi hienoa postia, katsokaa vaikka:

Taiteelliset tasssunjäljet ovat Lucy-neidin käpälistä, mutta arvatenkin Roni on seurannut ja ohjannut tilannetta tarkasti. Heidän emäntänsä kertoman mukaan "maalaaminen sujui Lucyltä kuin tanssi, ja siltä se ajoittain näyttikin". Voidaan vaan kuvitella, miten ihana Lucy-neiti on pistänyt parastaan ja kieppunut maalauksensa kanssa <3

– Minä erotin heti Lucy-neidin ihanat varpaanjäljet tuosta taideteoksesta!

– Arttu, ei noin saa sanoa... taiteiljat liikuttelevat elegantisti pensseliä, ei varpaita...

– Pyh! Mäyräkoira-taiteilijat työskentelevät paljain tassuin, siinä on silloin varpaatkin mukana.

– Ai-jaa...

– Mahtaisiko Lucy-neiti haluta palkaksi tämän minun vähän järsityn puruluuni?

– Ei, Arttu, et lähetä sitä Lucy-neidille, vaikka oletkin nyt tosi ihastunut. Hän maalasi sinulle ihan hyvästä sydämestään, ja heidän emäntänsä kehysti taulun kauniisti. Riittää, kun sanot kiitos, ja sitten ripustamme taulun johonkin mukavaan paikkaan, mistä näet sen joka päivä.

– Kiitos Lucy-neiti, Roni ja emäntänsä. Mutta jos tuntuu siltä, että puruluu maistuu, Lucy-neiti voisi hypätä vaikka junaan...

– Arttu, nyt!!!

Nikkarit

Tuosta pitäisi saada jotain järkevää koottua. 

Mitään käsitystä ei tässä vaiheessa ole lopputuloksesta, pistää kyllä miettimään.

Jaahas, tässä on piirustukset. Jonkinlainen pöytä näyttäisi olevan kyseessä. Onkohan kaikki osat tallella, ja osaako ihminen liittää ne oikein toisiinsa.

Hae äkkiä apua, ei tästä taida tulla mitään...

Kuules pehmokaima, voisitko herätä ja tulla auttamaan? 

Päiväunet seis ja rakentamaan, tässä menee muuten koko viikko...

Huh-huijaa, kyllä raksamiehen homma on aika rankkaa!

Kaulakas hyppäsi pöydälle. 

Tämä oli Minun ja mamman projekti, voisitko väistyä!

Pöytä ei ole kummoinen, mutta eiköhän sille käyttöä löydy.

Pyörät on ainakin kätevät, kun ihminen muuttaa mielensä

ja rullaa pöydän taas eri paikkaan.

Paketin salaisuus

 

Jos muitakin kuin Párek-kamua jäi askarruttamaan, mitä kummaa noin isossa paketissa oli, tässä vastaus. Minä ja Kaulakas kaverikuvassa. Oli paketissa muutakin, tylsiä ihmisten juttuja. Mutta Kaulakas on mahdottoman mukava!

Kaadoin sen kumoon heti, ettei ala isotella. 

Kaulaa kaverilla on niin paljon, ettei kuvaan mahdu.

Ei pienintäkään epäilystä, ettei meillä olisi ollut mukavaa.
Kiitos vaan postimiehelle, joka urheasti toi paketin perille asti ;)