Luontoon

Lomalla on aikaa ja energiaa monenlaiseen lähiympäristön ja luontopolkujen tutkailuun. Tällä kerralla ilman koiraa, joka lomaili tahollaan lajitovereiden seurassa. Mukavan väsyttävää ja virikkeellistä oli Artun loma ollutkin, kun oli kuulemma mennyt illalla nukkumaan jo ennen iltasapuskaa. Se tarjoiltiin sitten pedille, ettei laiskan mäyrän tarvinnut tyhjällä vatsalla olla aamuun asti. Ihan huippupalvelua. 

Kätevästi lomalla

Tässä vaiheessa kaikki  näytti vielä hyvältä. Verhokangas oli mittailtavana lattialla, kesken minun päiväunieni. Ihminen oli innostunut ja toiveikas. Onhan ne verhot aina ennenkin onnistuneet...

Vaan eipä onnistunut tämä verho tällä kerralla. Kangas oli leprua, joustotikkiin ei vissiin ollut intoa perehtyä, ja lopputulos on sen mukainen.

Samassa kuvassa kolme asiaa, jotka tuo lomalla oleva optimisti on onnistunut pilaamaan. Onnistumista kai sekin on. Verho on siis oikean mittainen – sivusaumojen kohdalta – mutta muuten se laahaa muutaman sentin liian pitkänä maata, vaikka ala- ja yläreuna on leikattu ihan viivasuoraan kuvionkin mukaan.
 Toinen verho on vielä päärmäämättä, kun ihminen yrittää keksiä, miten se saisi kaksi samanpituista verhoa, mutta mieluiten ei maata laahaavia.

Turkoosi pyörävaunu toimittaa apupöydän virkaa, ja on muuten kai edelleen toimiva, mutta suihkepullolla maalattu pinta on nyt läikikäs. Ennen se oli tasaisen tummanruskea.

Taka-alalla näkyy vielä toistaiseksi tomaatin oksia. Tomaatissa oli muutama kukka, nyt yksi ainut raakile. Minusta olisi parasta armahtaa sitä meidän parvekkeen liki 50 asteen hellepäiviltä ja viedä biojäteastiaan hyötykäyttöön. Lannoituskin on ollut olematonta, joten miksi panostaa kasteluun, jos muu hoito ontuu.

Tämä retiisin versotuskokeilu on toistaiseksi hengissä. Muutama aiempi satsi joutui roskiin, kun osa homehtui ja osa kuivui. Ihmisen on kovin vaikea hahmottaa noiden kastelussa, mikä on liikaa tai liian vähän. Tuo uusi versotusastia auttaa asiassa hiukan, kun pohjalla on pelkkää vettä, ja idut saavat itse kasvattaa juurensa hörppimään juotavaa. Talouspaperi- ja maitopurkkiviritykset ei sopineet hajamieliselle muka-puutarhurille. Onneksi on keksitty apuvälineitä avuttomille ;)

Loma jatkuu kaikesta huolimatta seesteisissä merkeissä. Tämän päivän sade antoi ihmiselle virtaa ja minulle hyvän syyn nukkua ohi lenkitysaikojen. Vahtivuoro vaihtuu taas, kun aurinko näyttäytyy. Ylihuomenna pääsen koko päiväksi sinne kotihoitolaan, kun meidän taloyhtiössä häädetään sokeritoukkia joka asunnosta, ja joudumme evakkoon. Ihminen ressaa, kun myrkkyä jää kuulemma lattioille, eikä sitä saa siivota pois – ennen seuraavaa myrkytystä, joka on kahden viikon päästä... Myrkyttäjä ei ollut kuullut, että yksikään koira olisi sitä koskaan lattioilta nuollut. Minä en ole kuullut sellaisista koirista, jotka ei työnnä nenäänsä kaikkeen uuteen ja kiinnostavaan, enkä itsestänikään mene takuuseen. Pysytellään hengissä silti, lomallakin.

Juhannus paketissa

Autoilua, metsälenkkejä ihan uusissa maisemissa, kärpästen jahtaamista, lintujen seuraamista. Paljon jänniä hajuja, jotka erottelin kuonolla sentti sentiltä; siilin pienet askeleet, todennäköisesti supikoiran ja jäniksen myös. Kerran väkisin kastellut tassut. Uimaan en suostunut. Poikkeuksellinen nakkipalkka, grillin luota maasta omatoimisesti löydetty toinen.

Ihan hyvä juhannus, nyt huilaan, että jaksan ensi viikolla taas uusia juttuja. 

Se oli sit siinä

Loma oli tällä erää tässä. Viikonloppua jäljellä ja hillitön suursiivous menossa helteessä.

Kuvan tyyppi sai oman mansikka-banaanitotinsa vähemmän nestemäisessä muodossa, maitohappobakteerijauheen kera. 

Lomasuunnitelmia

Hei kamut, se ois meikämäykylläki loma nyt!

Lähdettäiskö piknikille vai otetaanko ensin torkut.

Otsikko

Meinasin eilisen jatkoksi laittaa tälle postaukselle otsikoksi "dagen efter", koska rakastan sanakieppejä ja kaksoismerkityksiä. Mutta ettei otsikko harhauttaisi lukijoita, jotka eivät sitten löydä vastinetta, annoin olla.

Asiaan:

Eilisen ilme oli vielä illallakin melko poissaoleva. Eläinlääkäriltä autolle töpöttelevä, juuri herännyt koira oli surkeudessaan koominen. Pissaamisesta ei meinannut tulla sen takia mitään, kun piti kääntyä katsomaan jokaista ohikulkijaa, lasittunein katsein, lievästi sivusuunnassa huojuen. Epäilen että lisähämmennystä aiheutti entisen kodin maisematkin. Ainakin ympärilleen tuijottelu oli helppo tulkita aivojen sekamelskaksi, jossa jylläsivät kysymykset "mitä ihmettä mulle on taas tehty" ja "missä mä taas asuinkaan..." (Dagen efter EI olisi ollut kaukaa haettu, eihän...)

Vaikka tämä päivä ei järin energinen ole vielä ollutkaan, silmissä on jo tuttu pilke! Kipulääkettä ei saatu mukaan, mutta hieman vaivalloiset ja keskeneräisiksi jääneet haukotukset osoittavat, että jotain muistoja toimenpide jätti leukaperiin. Tämän päivän komiikka on syntynyt äänenmurroksesta, josta tiedotettiin kotiuttamisohjeissakin. En omassa kaaoksessani huomannut kysyä, mistä moinen johtuu, mutta Artun narinat ja märinät ovat tänään olleet kuin kurkkukipuisen rohisevia äännähdyksiä. Ja onhan niitä ääniä sitten pitänyt kokeilla ja kuunnella ihan huvikseenkin, siltä se jutustelu on ainakin tuntunut.

- - - - -

Monenlaista olen hukannut. Avaimia, kännyköitä, lompakoita, autoja... mutta yksi dramaattisimpia hetkiä oli, kun kadotin mehiläisen. Matalalla ja raskaasti lentelevän otuksen, joka katosi olohuoneen ja eteisen saumattomaan sokkeloon sillä sekunnilla, kun siirsin katseeni muualle ja otin pöydältä juomalasin ja postikortin, parhaat välineet pistiäisten pyydystämiseen. Loppupäivä kului (vaihteeksi) jonkinlaisessa paniikissa. Mutta pistiäinen pysyi piilossa. Kunhan pysyykin, kunnes ei enää pistä. Ensi talvena on silti hermostuttavaa löytää se jostakin laatikosta pipojen tai villasukkien joukosta. Eihän elämä ole mitään, jos ei voi aina vähän panikoida tulevaa ;)

Merilounas

Meikäpoika pääsi mukaan retkelle! Ei me nyt ihan merellä oltu, mutta pitkä lenkki tehtiin meren rannassa, ja sen päälle mentiin lounaalle koiraystävälliseen paikkaan.

Aluksi ei näyttänyt lupaavalta.

Mammat pisteli lohisoppaa ja minä katselin silmät pyöreinä.

Kupista en juonut, vaikka talon puolesta niitä oli tarjolla useampiakin. Ja raikasta vettä sai ottaa kanisterista. Mamman mukista maistui kalaliemellä höystetty vesi ihanalta :)

Lounaan jälkeen ajoimme johonkin lentokoneiden lähtöpaikkaan. Heilutimme Kallen mammalle ja lähdimme kotiin. Aina se vetää vakavaksi, kun on jäähyväisten aika. En saanut illalla nukuttua. Kiipesin sohvalla tyynykasan päälle, kuten aina kun en haluaisi jäädä yksin kotiin. Mamma tuli hetkeksi lohduttamaan, kun tajusi, että minulla on ikävä sitä kainaloa, jossa melkein viikon nukuin.

Lomalta paluu

Kaikkien näkyvien ja

näkymättömien varjojen jahtaaja

ja hänen pallopyllyvarjonsa.

Viikon mökkiloman jälkeen voi olla

että tekisi mieli vajota...

Totta vai tarua!?

Joskus ei sanat riitä...

...ja kuvaakin on vaikea uskoa!

Arttu työnsi itse pallon järveen,

ja kahlasi hakemaan sitä.

Kesäloma saa kummia aikaan.

Yksi tapa evästää koira

Kun allerginen, raakaruokaa syövä koira lähtee viikoksi mökille (ilman huolehtivaa emäntää), eväiden miettiminen on yhden illan projekti. Varsinkin, kun koiraystävälliset majoittajat tuskin haluavat käsitellä kolme kertaa päivässä raakaa lihaa...
(Tähän kohtaan on kerrottava tiedoksi - väärinkäsitysten välttämiseksi - että Arttu on pyydetty mökille, enkä suinkaan lähetä sitä oma-aloitteisesti kenenkään vaivoiksi.)

Vielä on kerrottava, että alla oleva kotikutoinen lihapaistos ei ole esimerkki ravitsemussuositusten mukaisesta ruuasta. Unohdin esimerkiksi ruusunmarjajauheen, en uskaltanut ajatellakaan muiden lisäravinteiden laittamista uuniin paistumaan ja kalsiumin saanti tulee jäämään vajaaksi viikon ajan. Kypsennettäväksi en voinut valita lihoja, joissa on luumursketta, edes kalsiumin takia. Mutta mitään vahinkoa ei synny näin vähässä ajassa. En halua vaivata koiran hoitajia monella vitamiinipurkilla ja annostelulla. Sinkkitabletit lähetän mukaan, koska ne ovat iholle tärkeitä. Muuten riittää tämä pöperö.

Ruokakaupasta kalkkunan ja broilerin jauhelihaa, eläinkaupasta poron jauhelihaa, broilerin sydämiä ja maksaa. Miksen kaikkea ostanut eläinkaupasta? Omaankin nenään eläimille tarkoitetun jauhelihan kypsentäminen uunissa on melkoinen hajushokki... Kuvittelin, että isäntäväki on tuplasti iloisen yllättynyt, kun kylmälaukusta paljastuu kypsää ruokaa - ilman ihan hirveää lemua.

Vatkasin 5 kananmunaa kuorineen tehosekoittimessa (kalsiumia ja vitamiineja samassa, kätevää). Lisäsin joukkoon viikon annoksen pellavaöljyä, n. 20 g raakaa maksaa (tässä viikon annos reilusti yläkanttiin, koska laskin, että koko sekoittamani ruoka-annos riittäisi yli viikon), pellavansiemenrouhetta ja psylliumkuitujauhetta. Pyöräytin kaikki sekaisin ja siirsin munaseoksen isoon kulhoon. Ylitin tehosekoittimen voimavarat ja käyttöohjeen, kun laitoin kannun täyteen jauhelihoja... Muistin vasta sen jälkeen, että tehosekoittimen terät tarvitsevat nestettä pohjalle, että jaksavat pyörittää muuta massaa. Kaadoin munaseosta jättikulhosta, tungin sitä kauhalla lihamassan läpi sekoittimen pohjalle ahtaan keittiön työtason pienessä nurkassa, astiakaapin ja siivouskomeron kolistessa kulhoa vasten... sitä ennen olin jo roiskuttanut sulatetta maksaa seinille, kun puhkaisin pinkeän muovipötkön terävällä veitsellä!

Kaadoin sekoitetut lihat (tehosekoittimen kuumentunut käry leijui ilmassa) sekä jauhetun parsakaalin munaseoksen joukkoon, vaivasin kauhalla ainekset sekaisin ja täytin 4 kpl alumiinivuokia. Mahtuivat vieri viereen uuniin, ihan kuin maksalaatikot jouluna!

Paistoin 1h 30 min, nostin parvekkeelle jäähtymään. Seuraavaksi pakastan kaikki ja lähetän koirapojan matkassa kylmälaukussa koko satsin maalle. Siellä metsän siimeksessä onkin hyvä popsia mamman herkkuja ;)

Paistoin myös broilerin sydämet omassa vuoassaan. Raakana 500 gramman pötkö sydämiä painoi paistettuna 250 g. Pussitin sydämet herkkupaloiksi pieniin eriin. Sydämet olisi vielä voinut levittää uunipellille ja antaa kuivahtaa n. 70 asteessa. Mutta kun en noista varsinaisia koulutusnameja ajatellut tehdä, niiden pilkkominen ja tarjoilu onnistuu kosteanakin.

Broilerin sydämistä irtosi nestettä, joka tuoksui herkulliselta lihaliemeltä! Lisäsin hiukan vettä, ja valutin koko satsin jääpalapussiin! Nyt on helteidenkin varalle yli 20 herkullista lihaliemikuutiota jäädytettynä =D Tai ihan koska vaan makua antamaan ruoka-annokseen.

Samoin tein lopulle maksalle, jota jäi 200 gramman pötköstä aika paljon. Ohensin sitä vedellä ja valutin jääpalapussiin. Kun viikon tarve on n. 10 g tuon kokoisella koiralla (jos en ole väärin ymmärtänyt), tuosta riittää pitkäksi aikaa "rautatabletteja" ruoka-annoksen joukkoon.

Nyt haluan - jäätelöä, mokkapalan ja yhden jakson Hercule Poirotia!
Mukavaa viikonvaihdetta kaikille nelitassuisille ja omistajille. Levätkää tai riehukaa, nauttikaa hyvästä ruuasta. Raakana tai kypsänä, kunkin kuonon maun mukaan <3 p="">

Laiskaa loppiaista

Täällä laiskotellaan ainakin nyt

ihan koko päivä!

Eksyksissä...?

Ihmisen huono suuntavaisto on teettänyt joskus pitkiäkin harharetkiä ja mutkistanut reissuja.

Tässä kohdassa oli pakko pysähtyä kartan ja kompassin kanssa miettimään, mikä tällä kertaa menikään pieleen...

Kivaa keskellä viikkoa

Arttu reissasi viime viikonloppuna enemmän kuin koiralta voi odottaa. Vaikka mitäpä reissaamista koiralta odotetaankaan. Yleensä toivotaan, että pysyvät kotona, eivät karkaa ja ettei kukaan ohikulkija niitä nappaisi mukaansa. Ihminen eikä eläin.

Näyttelyreissu, äitienpäiväreissu, kotimatka. Siitä kaikesta kertyi kolmen päivän sisällä reilut 9 tuntia autossa/metrossa/bussissa istumista. Hienosti istuimme, ihminen penkillä ja koira ihmisen sylissä, kuono bussin lasissa littanassa, lasissa märkä rantu matkan päätteeksi.

Tämän haipakan keskellä Arttu on paastonnut, röyhtäillyt, hilseillyt ja vähän ripuloinutkin. Sain kiertää useammankin apteekin, ennen kuin irtosi neuvoja koiran närästykseen. Ja koska minä en ole apteekin henkilökuntaa eikä minua sido (muka) ohjesäännöt, voin nyt kertoa, että Pepcid-tabletteja annetaan myös koiralle närästykseen. Puoli tablettia per 10 kg. Siltä varalta, että joku muukin tuskailee, kun koiralla on tukala olo. Ohjetta voi käyttää omalla vastuulla vapaasti.

Keskiviikon kohokohta oli yhteislenkki Kallen kanssa. Kiertelimme puistossa ja kiipeilimme rantakallioilla. Kalle käytti jokaisen tilaisuuden nykäistä Arttua korvasta tai nuolla naamaa. Kotiin palattiin tyypilliseen tapaan: kumpikaan koira ei muistanut enää missä alun perin asui ja niinpä naapurusten ovien takana jonotti ihan erinäköinen koira kuin lenkille lähtiessä. Ratkaisimme asian niin, että pienen edestakaisin ravaamisen jälkeen keräsimme koirat emäntineen samaan kämppään hengähtämään lenkistä. Mainioksi ideaksi se osoittautuikin, koska Arttu sai Kallen kanssa leikkihepulin, pitkästä aikaa. Tämä keskiviikko päättyi mukavissa merkeissä. Tervetuloa taas Kalle ja ihmisensä!

Raitisilma-addiktiota ja ikävöintiä

Ulkona sataa. Koirakaan ei ole kotona. Vein sen eilen viikonlopputerapeutiksi koirakuumeiselle tuttavalle, kaupungin toiselle laidalle. Oli kuulemma hetken itkeskellyt ulko-ovella kun lähdin. Koira siis...

Nukuin liian myöhään. Kukaan ei tapittanut aamulla sängynlaidalla ja sanonut "öööööhhh...". Kukaan ei halunnut ulos pissalle tai seuraa palloleikkiin. Edessä on taas kolmen päivän vapaa töistä.

Päätä särkee. Harhailen tiskikoneelle ja laitan sen vahingossa uudelleen käymään. Katson jääkaappiin, avaan tietokoneen. Puhun pitkän puhelun. Teen yrityksen kustannuslaskelmia, kirjoitan sähköposteja ja suunnittelen aikatauluja alkavalle vuodelle.

Kun kello lähestyy viittä, tajuan mikä on vialla. Ulkoiluttaja on poissa kotoa ja ihminen ei ymmärrä yksikseen lähteä lenkille. Nappaan laukun olalle ja lähden kauppakeskukseen. Saan hyvän syyn pysähtyä siellä hengähtämään, kun ostan sämpylöitä ja tomaatteja. Kun kävelen kotiin päin, tuntuu taas normaalilta.


PS: Kun jätin koiran tuttavalle ja lähdin kotiin, sanoin eteisessä "Mun on jo ikävä Arttua...".
Koskaan aiemmin se ei ole jäänyt hoitopaikkaan itkemään! Koirani ymmärtää siis puhetta...

Lähihoitajia ja hengenpelastajia

Elokuu on ollut kiireistä. Olen ajanut Etelä-Suomessa pitkiä matkoja paikasta toiseen, lastanut ja purkanut autoa, kantanut tavaraa ja puhelimen luuri on kasvanut korvaan kiinni. Suuria muutoksia yrityksessä, mutta loppusuora häämöttää ja kaikki jatkuu taas organisoidummin ja tehokkaammin.

---

Arttu ja Basse pääsivät emännän työhulinaa pakoon tuttavan mökille. Päivän kaava on kuulemma vakio: aamulla ryntäys ulos, sitten Arttu päivystää kaikki hiekkarannan ötökät ja pääskyset sekä niiden varjot. Puolen päivän aikaan päivystäjällä on ruokatauko. Ruoka maistuu nyt paremmin kuin edellisillä kerroilla, kun Bassekin on mukana. Sitten öttiäisten päivystys jatkuu, kunnes aurinko lakkaa paistamasta pihalle ja rantaan.

Basse seuraa koko päivän tarkkaavaisena mökillä tapahtuvia pieniä rakennusprojekteja, tuo välillä pallonsa heitettäväksi ja huolehtii rakentajan taukoliikunnasta.

Bassen pallo meni kerran liian kauas veteen. Lyhyet kahluujalat ei riittäneet, ja B juoksi ihmisen luo räyskyttämään, kunnes pallo haettiin vedestä pidemmillä koivilla.

Kun ihminen ei vieläkään viitsinyt heitellä palloa, Basse juoksi viemään pallon rantaveteen - ja meni takaisin ihmisen luo räyskyttämään... Bassen logiikka on kehittynyt ihailtavasti Artun suuntaan!

---

Iltapäivän siestan aikaan mökin isäntä oli ottanut torkut terassin sohvalla. Hän heräsi siihen, että Arttu tökkii kuonolla. Ihminen kuvitteli, että torkut riittää koiran mielestä ja heitti ylös kömpiessään pallon rannalle. Arttu palasi kuitenkin heti takaisin ja jatkoi tökkimistä. Ihminen(kin) hoksasi, että jostain muusta on kyse. Ihmetteli, mikä on ja lähti koiran perään.

Terassin lattian alta kuului porua. Basse oli livahtanut jostain kolosta sisään eikä löytänyt reittiä takaisin (tai ei mahtunut samasta hiirenkolosta...). Ihminen otti muutaman kivenmurikan pois ja Basse pääsi vapaaksi. Arvatkaa, olenko ylpeä MÄYRÄkoirastani. Siis Artusta.

---

Vierailimme hoitolaitoksessa läheisen ihmisen luona äitini kanssa. Otin Artun mukaan tervehtimään asukasta, joka ilostui silminnähden ja muisti koiran nimenkin. Arttu paikoitti itsensä pyörätuolin viereen, lähelle jalkoja, ja istui niin rauhallisena, että luulin koiran vaihtuneen...
Mutta olin taas ylpeä ja onnellinen. Artulla on tilannetajua.


Aurinkoista ja mukavaa elokuun loppua!

Kesä on...

 Mansikanmakuinen brunssi terassilla ruusukupeista.

 

 Sittenkin kukkimaan innostunut mustavadelma <3

 

 Koru kuin karkkinauha.

Pitkästä matkasta uupunut koira vihdoin kotona itse petaamassaan pedissä <3 <3 <3

Heiniä ja poron luita

Arki on aloitettu, ja tänä vuonna täytyy sanoa, että työrutiineihin oli vaikea palata. Mutta ulkona on yhä kesä, ja siitä voi toivon mukaan nauttia vielä pitkään. Sen jälkeen tulee syksy, ihanan raikas, kirpakka vuodenaika. Ei ihan vielä, mutta ajallaan tykkään siitäkin tosi paljon.


Olisin tässä lomamatkalla valmis lähtemään vähän kaupungille ostoksille, kun ihmiset ymmärtäis jo tulla.

Lomalla puhkesi koiralla taas ilmeisesti joka kesän allergia. Innostuimme juoksentelemaan heinäpellossa (tosin siitä oli heinät korjattu, mutta uutta kasvoi kovaa kyytiä), nurmikolla ja ylipäänsä kaikkialla, missä kukki ja siitepöly levisi... Olenkin hurjan kiitollinen, että nyt allergia tuntuu rajoittuvan kesään ja heinäaikaan. Ja näyttää myös talttuvan, kun ajoissa seerumilla suihkuteltiin kainalot ja huuhdeltiin korvat ja on pysytty poissa heinikosta. Pelkona oli, kun kainaloiden rapsuttelu alkoi, että koira kehittää taas itselleen kierteen: kainalo kutiaa > rapsutusta > yöllä on kuuma > kainalon mussutusta > kainalo muhii kosteassa > kutisee enemmän > rapsutusta enemmän > iho menee rikki ja tulehtuu jne jne jne. Mutta seerumi helpotti kutinaa heti alkuun, korvat olivatkin tällä kertaa pahimmat, jos ei hilseileviä ja kutiavia silmäluomia lasketa... Nyt ollaan voiton puolella, jatketaan barfausta ja otetaan rennosti aina kun voidaan :)


Citykoira lukee mun huivissaki...

Arttu on ollut puoliksi raakaruokinnalla jo kauan. Mutta muiden blogeista innostuneena sain taas uutta potkua barfaukseen ja lähdin metsästämään poron luita. Kaupoista siis :) Kiersin tosi monta paikkaa, mutta pakastealtaissa poroa oli vain käristyksen muodossa. Naudan luita löytyy melkein mistä tahansa, mutta ne luujärkäleet tukkivat Artun mahan kertaheitolla. Ja kesken syömisen on aina kurja vahtia, koska luu pitää korjata talteen. Jääkaappiin unohtuneena loput helteessä järsitystä luusta ei herättele kenenkään ruokahalua!
Poron luita löytyi lopulta nettikaupasta "suupalan kokoisina" pakasteina. Löysin poron luista lisäksi näin mainion kommentin: "Koirat rakastavat poronluun makua, raakana ja kypsennettynä. Runsaasti vitamiineja ja hivenaineita sisältävä poronluu on myös terveellistä."


Missä ne porot menee?

Savustettuja poron luita löytyi välipalaherkuksi eläinkaupasta, samoin kylkiluita, broilerin sydämiä, naudan keuhkoa jne... Arttu päivystääkin aina iltaisin sen kaapin luona, josta herkkujen tuoksut leijailee :) Luonnollisia herkkuja on mukava antaa, vaikka kohtuus silti siinäkin. Herkkujen lisäksi löysin apteekista Inupekt Fortea, ja kas kummaa, Artun maha ei ole ollut viikkoon kertaakaan löysällä! Kun pakastimesta löytyi vielä purkki tekemääni kasvissosetta ja kaupasta lihakasvispullia koiralle, olemme taas saaneet vaihtelua barfaukseen.


Heinämaalla oli kivaa!

Mukavaa elokuun alkua!

Arki häämöttää

Olen ihan lomalla! Emäntä menee kuulemma maanantaina töihin! Luulin, että tällaista elämää kestää ikuisesti; heräämme kun huvittaa, otamme päikkärit, kun väsyttää. Aion protestoida töihinpaluuta huomattavasti, olen jo ilmaissut hermostumiseni emännän hetkelliseen poissaoloon jättämällä sen päivän ruuat syömättä.

Hepokatti

Lomareissulla tein tuttavuutta tällaisen otuksen kanssa. Istuin parkissa kaupan pihassa, kun jokin lensi auton lasiin. Luulin lentäjää sudenkorennoksi, mutta lasille tulikin tällainen pitkäsääri!


Otin kuvan myös auton lasin läpi, ja tästä katselukulmasta näin sen mahan ja rintakehän nousevan ja laskevat hengityksen ja/tai sydämensykkeen tahdissa!
Kaupan ovella seisoi ihmisiä, minusta noin parin metrin päässä. Suomalaiseen tyyliin ei puhuttu eikä juuri katsottu, mutta kun tämä härveli lensi autoni ikkunaan, alkoivat aikuisetkin osoitella sormella otusta (ja samalla siis minua ja autoa :)
Viereisestä autosta tuli juoksujalkaa nainen kännykkäkamera ojossa suoraan autoni tuulilasin luo! Vasta kuvan saatuaan hän heitti kuin ohimennen omaan autoon palatessaan: "On kyllä harvinaisen iso!"


Lopulta hepokatti kiipesi auton katolle ja surautti helikopterillaan menemään!

Hassua minusta oli, että ihmiset ovat kaupungillakin kulkiessaan jokainen omassa lokerossaan, mutta kun jotain tapahtuu, uteliaisuus vie voiton, ja silloin voi astua toisen "reviirille". Ihan hauskaa, mutta hassua.

Onko ihan pakko...

...kehittää itselleen joku flunssa loman ensimmäisenä virallisena päivänä! (Viime viikolla vain yritin jäädä lomalle, eilen se lopulta onnistui).
Eilen leikkasin nurmikon, siivosin, pesin koiran, tiskasin, kävin kaupassa, otin vieraita vastaan... illalla tunsin, että kurkussa on kaktus, päätä alkaa jomottaa ja olo on heikko.

Tänään isompi kaktus ja heikompi olo. Olen onnellinen, että ne pahimmat helteet ei ole juuri nyt.

Tämä sama kuvio ollut jo kouluaikoina. Keneltä muulta joulujuhlassa lensi laatta, kukapa muu makasi kuumeessa heti samana iltana, kun ruuhka-aika työpaikassa hellitti, kuinka moni loma on alkanut samoin kuin nyt jne. jne...


Mä lähden lomalle, uikkarit kassiin ja menoks ;D)

Oli siis pakko antaa periksi, kun koiraa pyydettiin 3 päiväksi toisen haukun riehumiskaveriksi, mökkeilemään ja isossa puutarhassa kirmailemaan... En parempaa ajoitusta keksi, vaikka haikein mielin pienen mäyrikseni luovutin. Sen verran aamupäivällä yrityksemme lenkkeillä otti hengityssysteemin päälle, että ehkä näin on parempi, molemmille.