keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vinkeää Vappua!

Morjens, Vapputervehdys kaikille!

Otetaan tosi rennosti, kuten näkyy!
Punavihrein silmin toivotellaan kaikille iloista Vappua.
Satoi tai paistoi. Nyt on kevät!

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Parvekkeella

Meidän parveketyypit tulee hyvin juttuun keskenään.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Sitä samaa vanhaa

Nyt iskee mäyräkoira käpälät näppäimille. Emäntä tuli nimittäin ennen aikojaan töistä kotiin ja kun asiasta sitten neuvoteltiin, että onkos mäyräkoiran herkkuluut muka jo tienattu tältä viikolta, emäntä piti mahastaan kiinni ja meni sohvalle. On kuulemma joku lievä mahatauti. Eihän se koskaan saa sitä tautia täysimääräisenä, kuten muut. Tai no, kaksi kertaa on kuulemma ollut kunnolla vatsataudissa, mutta silloin ei tässä talossa vielä ollutkaan mäyräkoiraa. On kuulemma silti etova olo. No, koskapa tuo ihminen täysin kunnossa olisi, joten mitäs uutta tuossa nyt on.

Nyt emäntä kyselee, että jos se lähtee mun kanssa heti käymään ulkona, saako se loppuillan olla rauhassa. Hah! Ihan tolpillaan tuo näyttää pysyvän, joten rauhasta ei kannata puhua. Minä kaipaan virikkeitä, olen keväthuumassa ja pitkästynyt! Viime viikonloppu meni ohi kipeänä, nyt ei velttoilla sanon minä. Mars ulos, ihminen!

- Sir Arthùr -


PS: koirakirjoihin on tehtävä välittömästi lisäys mäyräkoiran luonteen kohdalle: "säälimätön julmuri, itsekäs jankuttaja ja kevätkuumeessaan sietämätön".
- Mai -

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Muokattu: Miksi se on niin vaikeaa - syöminen!

Lähtökohtana ajatukselle on kaavio, jonka voi käydä kurkkaamassa tästä linkistä.

Provosointina tähän alkuun: mitä tuumitte siitä, kun ruoansulatusvaivoista kärsivälle koiralle päätettiin antaa tästä lähin "pelkkää koiran ruokaa"... Onko koiranruoka nappuloita (mahdollisimman kaukana luonnollisesta ravinnosta, lisäaineita, vaikeasti sulavaa ja allergisoivaa) vai ihmisten ruuantähteitä, jotka jostain kummallisesta syystä muuttuvat vanhetessaan koiranruuaksi (liikaa suolaa, mausteita ja taas niitä lisäaineita), vai onko kyse eläimille luonnollisesta raakalihasta ja sisäelimistä?

"Se on selevä että koera on lihansyöjä. Eekä varmastikkaa pärjee pelekillä kasvismössöellä. Mutta se annetaanko liha ruakana vae kypsennettynä riippuu varmaannii koerasta. Jos ruaka soppii ni sillon se on siinä. Jos tuas ee, sittä kypsennettään.Selevä pel. Ruaka- tae ylleesä liharuokinnassa tietää mittee koera syöp. Nuissa nappuloessa ee oo niinkää varmoo. 
En usko että ruakaruokinnalla taekka lihapaenotteesella voep männä mehtään. Mutta tuolla pelekällä nappulaevväällä suattaa nii käävä.
-Iivari-"

Iivarille: Justiinsa näin. Ihminen pärjää kasvissyöjänä, mutta minusta on kohtuutonta soveltaa sitä lemmikkeihin. Kasvikset mielestäni kyllä täydentävät koirankin ruokavaliota, mutta perustana on liha ja sisäelimet. Kaikki se, mitä eläin luonnossa itsekin söisi. -Mai-


"Veikkaan, että koira on kuitenkin aika pitkälti lihansyöjä, polveutuuhan se kuitenkin loppujen lopuksi sudesta.
Kun Ossi söi vuorotellen koiran jauhelihaa ja vuorotellen ihmisten jauhelihaa, niin kumma kyllä sillä vain oli niiitä korvatulehduksia ja nyt allergianappuloiden aikakautena ei ainuttakaan korvatulehdusta. Tassutulehduksia muutamat, mutta Ossi on testien mukaan allerginen myös siitepölylle.
-Marja-Leena-"

Samaa mieltä. Mutta oletko miettinyt, miten jalostaminen on vaikuttanut koiriin? Jos eläin on allerginen lihalle - ja niin jotkut nykyään ovat - on kyse joko siitä, että lihassa on jotain allergisoivaa (antibiootit, lihantuotannon rehujen lisäaineet, kemikaalit??) tai sitten koira on jalostettu liian pitkälle. Ikävä kyllä. -Mai-

Yksi ärsytystä nostattava asia on juurikin raakaruokinnan ja barfauksen tekeminen vaikeaselkoiseksi ja monimutkaiseksi. Onko koiran ravitsemus niin mikrobiologiaa, että kotiruoka (tai sen mystinen "koiranruoka") ja nappulat voivat olla mitä tahansa? Mutta raakaa lihaa syöttävät on kyseenalaistettava. Ainakin hetken hiljaisuus syntyy siitä, kun kerron, että minun koirani syö raakaruokaa. Voiko siis mennä pieleen raakaruokinnalla, ja mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?

"Eikö niitä vitamiineja saa muusta kuin siitä kuivamuonasta?
monia koiria vaivaa närästyksen kaltainen ongelma, mistä se kertoo? 
-Hanne-"

Heh, varmasti vitamiineja on muuallakin. Kuivamuonassa ne on mainittu erikseen, ikään kuin olisivat jotain ekstraa ja luksusta. Mutta olisiko niin, että halvempiin laatuihin niitä ei aiemmin lisätty, luotettiin siihen että koira syö mitä tarjotaan ja pärjää kyllä. 
Mainitsemasi närästys on mielenkiintoinen asia. Siihen pitäisi perehtyä, koska sekin kielii joko jalostuksen tuomasta herkkyydestä tai täysin väärästä ravinnosta. Tapauskohtaisesti. -Mai-

Nyt ei pyydetä taputtamaan olkapäälle, vaan kertomaan mielipiteitä, tietoja ja faktojakin asiasta. Vastapainoksi joku voisi kertoa, miten teollisella nappularuualla voi mennä pieleen? Haluaisin tehdä tästä magapostauksen, johon lisäilen tekstiä, jos kommentteja tulee. Kaikki riippuu teistä ;)

"Nappularuoka on prosessoitua ruokaa eikä se sikäli ole luonnonmukainen tai terveellisin vaihtoehto. Se vastaa ihmisen mikroeinesruokia, joten jos kuvitellaan, että eläisit koko elämäsi mikropitsoilla, pysyisit kyllä hengissä mutta et varmaan kovin terve ja energinen olisi.
-Ruokinnasta Sananen-"

Niiiiin samaa mieltä! Kommenttisi oli kokonaisuudessaan mielenkiintoinen, olisi varmasti mukava vaihtaa enemmänkin ajatuksia aiheesta. Olen juuri tuota prosessoitu eines -näkökulmaa miettinyt itsekin. Itselle tulee tosi huono olo, jos useampana päivänä on "pakko" syödä eineksiä, kun on muka niin kiire. Ja teollinen ruoka "kuumentaa" tietyllä tavalla koiraa, eli osa käytösongelmistakin voisi korjaantua lempeämmällä ravinnolla. -Mai-

"Päivittäistavarakauppojen halvemmat nappulat koostuvat KOKO ruhosta, niihin on jauhettu eläin "sorkkineen ja karvoineen päivineen" (sitähän ei tuoteseloste kerro), niissä on myös lisä- ja väri sekä säilöntäaineita, joille koira voi herkistyä.
-Párekin Palvelijatar-"

Olen noista lisäaineista täysin samaa mieltä. Ja koirien maku- ja hajutottumuksia voi muokata aivan kuin ihmistenkin. Kun kuulee sanottavan, ettei koiralle kelpaa raakaruoka, sekin on enimmäkseen tottumista kuovamuonan rakenteeseen, makuun ja tuoksuun. Mutta sitten olen kyllä sitä mieltä, että eläimen koko ruho on koiran ruokaa... Toki meidän kotikoiramme (ne jalostetut) voivat olla herkkiä steriilin ympäristönsä ja ravintonsa johdosta, mutta kyllähän ne luontaisesti syövät saaliista aivan kaiken. -Mai-

"Koira voi elää ihan terveellisesti laadukkailla nappuloilla, sellaisella kotiruoalla joka on koiraa varten tehty (esim joku lihapuuro),raakaruoalla tai nappula-liharuoalla. Mikään ei hirveän monimutkaista ruokintaa ole, mutta jotain perusjuttuja pitäisi pitää mielessä ja ennen kaikkea seurata koiran olemusta.
Liha tuntuun itselleni niin simppeliltä tavalta nykyään ruokkia, nappuloissa tuntuu olevan jos jonkinlaista huomioonotettavaa lisäaineineen ja säilöntämenetelmineen.
-Anne-"

Olen pääosin samaa mieltä. Mutta kuka meistä ymmärtää noiden "laadukkaiden" nappuloiden todellista sisältöä? Minusta ne sisältää aivan hirveän listan aineksia, joista muista ulkoa korkeintaan yucca-kasvin, jolle moni koira on allerginen. Mutta toki laatu on parempi kuin viljalla täytetyissä nappuloissa.
Moni kauhistelee, kun kerron että koirani syö raakaa lihaa. Se on kuitenkin tuoretta lihaa, puhdasta ravintoa. Ja mainitsemasi lihapuurot on myös tehty aineksista, jotka uskon sopivan koiralle.
Siihen, että koira ei syö luonnossa rehuja tai viljaa, sanoisin että se söisi kuitenkin saaliseläimestä erityisesti mahan, jonka sisällä voi olla kasvisten osia. Eli lisänä nuokin menevät, mikäli koira ei ole niille allerginen. -Mai-

Itse en ole vielä toistaiseksi huomannut Rillassa tai Pepissä mitään sen kummempia muutoksia raakaruokintaan siirtymisen jälkeen. Silti "järki" sanoo, että raakaruuan, jopa niiden Mush:n pallojen, täytyy olla luonnollisempaa ruokaa kuin nappulat.

Muutoksia ei välttämättä näe, jos nappulat on sopinu koiralle hyvin, mutta ainakaan haittaa ei ole siitä luonnosemmasta ruuasta :) -Mai-

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Kimppalenkki


Olen naapurin Kalle, läkähtymäisilläni lenkistä, kun yritän pysyä Artun kannoilla...

Festum festorum!

Ei turhia sanoja.
Ei turhaa kärsimystä.
Ei turhaa hurskastelua.

Pääsiäinen kääntää Sinut kohti
läpivalaisevaa valoa,
rajusti, mutta lopullisesti.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Lempeät lääkkeet herkkäihoisille lemmikeille

Ihoa uudistavaa ja sen ärsyyntymistä ennaltaehkäisevää voidetta:
Equipur - dermaloxin forte -ihovoide
Sisältää: mm. kalanmaksaöljyä, sinkkiä, deksapantenolia, E-vitamiinia, palavankivenöljyä, Aloe veraa, vaselinea ja lanoliinia.
Käyttö: hevosilla satulahiertymiin ja riviin,
koiralla olen käyttänyt hyvin tuloksin ärtyneisiin ja ihottumaisiin kainaloihin/jalkoihin ja varpaisiin. Voi käyttää muutaman päivän kuurina, jopa ennaltaehkäisevästi, jos on huonot kelit tai muuta tiedossa olevaa ärsytystä. Hoitaa ja rauhoittaa ärtyneen ja kutisevan ihon nopeasti kuntoon, uudistaa ihoa.

Kosteuttava geeli kuivuneelle silmäympärysiholle tai ärtyneille silmille:
Lubrithal-silmägeeli
Käyttö: Allergiselle koiralle olen käyttänyt punoittaviin silmiin tippoina, ja rohtuneisiin silmäluomiin siveltynä kosteuttavana ja rauhoittavana voiteena.

Molemmat tuotteet ovat kohtuullisen hajuttomia, joten eivät houkuttele koiraa nuolemaan niin paljon.

Tarvittaessa voin neuvoa, mistä ihovoidetta saa tilata, itselläni ei ole myytävänä enkä kerää provikoita ;) Sähköpostilla annan yhteystiedot, jos joku kaipaa eikä toimituksella ole kiire. Silmägeeliä saa apteekeista tai eläinlääkäriasemilta.